Jaana Savolainen kirjoittaa Helsingin Sanomissa 24.11.2013 (alkuperäinen linkki: http://www.hs.fi/kotimaa/Uusi+pomo+pani+terveyspalvelut+uusiksi+Hoito+parani+ja+rahaa+säästyi/a1385181815847 ) Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin (Eksote) mielenterveys- ja päihdepalveluiden uudistuksista varsin ylistävään sävyyn. Eikä tyystin suotta. Kuulemma rahaa säästetään, ei leikkauksilla, vaan paremmilla palveluilla. Eksoten mielenterveys- ja päihdepalveluiden johtaja Timo Salmisaari kertoo, kuinka kolmen vuoden aikana teetetyt muutokset ovat vähentäneet sairaalapaikat lähes puoleen ja leposidehoidon kolmeenkymmeneen prosenttiin aiemmasta. Hoito ja hoitohenkilökunta on siirretty avohoidon puolelle ja pois laitoksista. Kuullostaa voitto-voitto -tilanteelta.
Hykerryttävät tulokset saatiin aikaan yhdistämällä Eksoten jäsenkuntien mielenterveys- ja päihdepalvelut sekä psykiatrian erikoisyksikkö. Koen kylmiä väreitä aina, kun monesta pienestä yksiköstä tehdään yksi iso koneisto, sillä silloin helposti hukataan ihmisten nimet ja kasvot. Kuitenkin Salmisaaren mukaan julkisen talouden kriisi selätetään parantamalla tuottavuutta. Jotenkin kuullostaa suurten korporaatioiden kylmältä kouralta ja häikäilemättömältä yrityshengeltä, näin harjaantumattomalle korvalle. No mutta kas, Salmisaari onkin entinen yrittäjä ja toiminut muun muassa maan valtavan paperiteollisuuden konsulttina. Muistamme varmaan kaikki, miten paperiteollisuuden väelle kävi.
Salmisaari myöntää, että työntekijät protestoivat muutoksia. Huusivat kuulemma, raivosivat ja uhkasivat tappaa. Mutta nöyränä miehenä Salmisaari on kuitenkin kiitollinen kritiikistä, pääsipähän perustelemaan päätöksensä eikä kukaan syyttäisi mielivallasta. Artikkeli ei kuitenkaan mainitse, miksi työntekijät kapinoivat. Luulisi, ettei kukaan ihan silkan keuhkoamisen vuoksi tappouhkauksia syytelisi. Salmisaaren mukaan leikkauksia ei tehty ja henkilökuntapula on poistunut. Voisi tietysti ajatella, että palvelujen keskityttyä väki vähenisi "luonnollista tietä". Työmatkojen pidentyessä ja työnkuvan merkittävästi muuttuessa moni olisi valmis heittämään pyyhkeen kehään ja hakemaan leipänsä muualta. Kaikilla ei tietenkään ole valinnan varaa, ja töihin jää tarpeeksi henkilökuntaa miehittämään alusta.
Poliitikotkin vastustivat, ja nekin ihan tunnepohjalta. Ei ollut kellään oikeaa tietoa asioista, vedottiin vaan muiden sanomisiin. Jälleen jään kaipaamaan tarkennusta; millä perusteella vastustettiin? Kenen sanomisiin vedottiin? Ja voiko tunnepohjaisen vastustamisen yli kävellä, kun kyseessä on mielenterveys- ja päihdepalvelut? Yksi inhimillinen tunne on masennus. Siitä myös kärsii -tai tulee jossain elämänvaiheessaan kärsimään- joka viides suomalainen.
Mallia puolustetaan sillä, että nyt myös päihteidenkäyttäjät saavat apua mielenterveysongelmiinsa; monissa kunnissa näin ei ole. Kuka tahansa voi kävellä sisään ja saada apua. Tämä on oikein hyvä ajatus. En kuitenkaan voi olla pohtimatta varsinaisen palvelun tasoa tässä tilanteessa, sillä eihän kukaan voi olla kaikkien alojen asiantuntija. Jonnekin se yleisluukku heidät varmasti kuitenkin ohjaa eteenpäin, vai sijoitetaanko työuupumuksesta kärsivä samaan kasaan päihdeongelmaisen skitsofreenikon kanssa? Miten tämä systeemi käytännössä toimii? Artikkelissa on haastateltu myös asiakasta; nimettömänä pysyvä nainen kertoo saaneensa heti apua kun "tuli töissä vaikeaa". Aiemmin tekemäni tutkimuksen (Muurimäki ym. 2013) mukaan työssä käyvä keskiluokka on yleisesti tyytyväinen saamiinsa mielenterveyspalveluihin. Minua vakuuttaisi enemmän sen bipolaarisen narkomaanin haastattelu.
Mutta tuloksethan ovat kuitenkin kiistattomia, luvut on julkisesti esitetty. Mutta toisaalta, jos laitoshoidon pituutta on lyhennetty ja potilaat siirretty avohoitoon, onhan selvää että sairassijat vastaavasti vähenevät. Ei tällä ole mitään tekemistä palveluiden parantamisen kanssa, tämä on matematiikkaa.
On totta, että viime aikoina julkista keskustelua on kuohuttanut mielenterveys- ja päihdepalveluiden sirpaleisuus. Jokaisen moniongelmaisen nuoren hyppy katolta on liikaa, ja keskustelun tuleekin olla kiihtynyttä ja ratkaisuja on vaadittava. Salmisaaren perustelut luomalleen palvelumallille selkeästi kosiskelevat tätä suivaantunutta porinaa, mutta mielestäni jokin tässä nyt mättää. (SM)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti