Yle Radio1 esitti kuluneella viikolla havahduttavan dokumentin suomalaisen mielenterveyskuntoutujan taloudellisesta tilanteesta (kuultavissa
http://yle.fi/radio1/asia/todellisia_tarinoita/koyhan_keittokirja_43128.html). Ohjelmassa elämästään kertoi tamperelainen Heidi Hänninen, joka on sairastunut psyykkisesti v. 1999 ja joutunut jättämään työnsä virkamiehenä. Virassa ollessaan hän työskenteli lainvalmisteluprosesseissa eikä pystynyt kuvittelemaan, että Suomessa voisi joku kärsiä sellaisesta köyhyydestä, jota hän sairastuttuaan on joutunut kokemaan. Työkyvyttömyyseläke jäi sairauslomien takia pieneksi, ja sairastaminen maksaa sairaalamaksujen ja lääkkeiden takia huomattavasti. Nälkä on tullut tutuksi; kylkiluukin on murtunut, kun nälkä on johtanut pyörtymiseen. Ohjelmassa kuullaan, kuinka Hänninen saa seurakunnan diakoniatyöntekijältä luvan hakea ruoka-apua seurakunnan ruokabussilta. Jauhot, puurohiutaleet, maitojauhe ja kananmunat tulevat todelliseen tarpeeseen. Bussilla myös tapaa muita köyhiä, saa vaihtaa kuulumisia ja vinkkejä - köyhän kokkausohjeita.
Hänninen on sosiaalisesti aktiivinen, vaikka välillä kertookin vaipuvansa uupuneena sängyn pohjalle, mistä ystävät sitten kerta toisensa jälkeen hänet auttavat taas jaloilleen. Hän on kohdannut paljon mielenterveyskuntoutujia mm. toimiessaan kokemusasiantuntijana ja vetäessään mielenterveyskuntoutujien vertaistukiryhmää. Tukiryhmän vetämisen hän tosin jätti, kun siitä maksettava korvaus pudotettiin 1,50 euroon tunnilta. "Vammaisille ja mielisairaille maksetaan tällaista mitätöntä korvausta, joka ei kata edes bussimatkan kuluja." Hännisen mukaan köyhyysloukkuun joutuneista melkein kaikilla on psykiatrinen diagnoosi. Päälle päin näkyy monesti päihteiden käyttö, mistä on tietysti helppo syyllistää, mutta taustalla on psyyken ongelmia, joita kukaan ei tahallaan itselleen hanki. Eikä kukaan tahallaan ryhdy köyhäksi yhteiskunnan apujen varassa elelijäksi.
Hänninen kritisoi sosiaalipalvelujärjestelmää siitä, että taloudellisen avun saaminen on tehty liian vaikeaksi. Entisenä virkamiehenä hän on pystynyt vaatimaan oikeuksiaan, mutta tietää, etteivät kaikki köyhät siihen pysty. "Kelassa asiointi on tosi vaikeaa, silloin kun on sairas. Apua ei tarjota, ellei osaa itse sitä kysyä." Hänniseltäkin sen miettiminen, millä elää, vie niin paljon voimia, ettei energiaa riitä esimerkiksi kodista huolehtimiseen. Ystävät onneksi auttavat. Myös seurakunnan diakoniatyöntekijästä on tullut ystävä, jonka kanssa keskusteleminen auttaa aina palan matkaa eteenpäin. Diakoniatyöntekijä on joskus tullut Hännisen kotiinkin, kun tämä ei jaksanut pukeutua ja lähteä itse liikkeelle.
Näitä kuunnellessani mietin, eikö todellakaan ole mahdollista tarjota mielenterveyskuntoutujille riittävää toimeentuloa ilman, että sen hakeminen vie kaiken energian. Kuntoutuminen varmaankin sujuisi paremmin ja vointi paranisi, jos olisi turvallinen olo eikä tarvitsisi koko ajan huolehtia leivän saamisesta pöytään. (EA)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti