Kävimme eilen tutustumassa erään mielenterveysyhdistyksen jäsentaloon täällä Helsingissä. Jo pihaan tullessa tunsi tulleensa suorastaan terapeuttiseen ympäristöön. Kaunis vanha puutalo henki kotoisuutta, lämpöä ja rauhaa. Työntekijät olivat avoimen ystävällisiä ja helposti lähestyttäviä. Talolla on monenlaista toimintaa, joka suunnitellaan sen mukaan, mistä jäsenet ovat kiinnostuneita.Jäsenet myös toimivat suurelta osin toimintaryhmien vetäjinä. Suurin osa talolla kävijöistä on yksinasuvia ja yksinäisyydestä kärsiviä mielenterveyskuntoutujia, ja talon tarjoama yhteisöllisyys on heidän voinnilleen ilmeisen merkityksellistä.
Tämä kokemus mielessäni lueskelin tutkimusuutista, jossa kerrotaan liikunnan vaikutuksesta masennuksen ehkäisemisessä ja psyykkisen terveyden ylläpitämisessa (http://www.hs.fi/terveys/Jo+puolen+tunnin+k%C3%A4vely+torjuu+masennusta/a1383122019774). Lienee aika monelle tuttua, että liikkeelle lähteminen on usein tuskaisen vaikeaa, vaikka hyvin tietäisi liikunnan suotuisat vaikutukset omaan hyvinvointiin. Jos kärsii mielenterveyden ongelmista, voimavarat eivät monesti riitä liikunnan harrastamiseen - ainakaan yksin. Siksipä on mielestäni huippua, että löytyy tällaisia mielenterveystaloja, joissa tehdään asioita yhdessä. Yhdessä mennään uimaan, kuntosalille tai zumbaamaan. Talolla saadaan ystäviä, joiden kanssa ehkä tulee lähdettyä lenkille. Tutkimusten mukaan on samantekevää, mitä liikuntalajia harrastat: kaikki liikunta torjuu masennusta. Olen vahvasti sitä mieltä, että koska kolmannen sektorin toimijoiden toiminta selvästikin on merkityksellistä, suorastaan elintärkeää mielenterveyskuntoutujille, niille pitää suunnata enemmän resursseja myös julkisista varoista. Vaikka yhdistystoiminta perustuu suurelta osin vapaaehtoisuuteen, tarvitaan sielläkin rahaa. Se raha tuskin valuu hukkaan, sellainen tunne jäi vierailusta. (EA)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti