Helsingin Sanomat
kirjoittavat varhaisnuorten erikoissairaanhoidon tarpeen
huomattavasta laajuudesta (linkki tähän). Joka kahdeksas 1996
syntyneistä nuorista Suomessa käyttää tai on käyttänyt
erikoissairaanhoidon piiriin kuuluvia palveluita. Artikkeli on
raflaavasti otsikoitu ”Joka kahdeksas lapsi käyttää
mielenterveyspalveluja”. Lyhyesti -osiossa otsikko on ”Lasten
psykiatriapu usein myöhässä”. Kuullostaa pahaenteiseltä, jopa
epideemiseltä. Nuoriso massakärsii, eikä apua ole saatavilla.
Sisuunnun silmilleni hyppäävästä vääryydestä, tämän
artikkelin tahdon lukea.
Sisältö on kuitenkin perin
toinen. Huoahdan hetkeksi helpotuksesta; sentään vain kaksi
prosenttia otannasta kärsii käytöshäiriöistä tai ahdistukseen
liittyvistä mielenterveysongelmista. Usein hoidon tarve johtuu
erilaisista oppimishäiriöistä tai neuropsykologisista
kehityshäiriöistä. Niitä diagnosoidaan usein vasta 9-14
-vuotiailla, vaikka oireet olisivat todettavissa jo päiväkodissa.
Nyt sisuunnun uudelleen. Artikkelin varsinainen ydinasia käsittelee
itseasiassa puuttellista toimintaa päiväkodissa. Eikö tämä ole
tarpeeksi vakava (kiinnostava) asia ilmaistavaksi otsikossa?
Mielestäni on hälyttävää, jos joka kahdeksannella nuorella on
oppimisvaikeuksia. Silti sen alkumielikuvan jälkeen, jonka artikkeli
minussa herätti, en oikein osaa enää päivitellä tätä.
Teksti kuitenkin kertoo,
että mikäli oppimis- ja muihin häiriöihin ei puututa tarpeeksi
ajoissa, on niillä tutkimusten mukaan yhteys myöhemmin nuoruudessa
ja aikuisuudessa esiintyvään päihteiden käyttöön,
käytöshäiriöihin ja muihin sosiaalisiin ongelmiin. Nämä
puolestaan voivat usein johtaa vakaviin mielenterveydellisiin
ongelmiin.
Jään kaipaamaan tietoa
siitä, miksi näihin oireisiin ei puututa jo päiväkodissa, jos se
kerran on mahdollista? Olen varma, että jollain tasolla, jossain
vaiheessa yhtälöä voi vedota resurssipulaan. Mutta varmasti on
muitakin syitä. Ovatko päiväkotiryhmät liian suuria jotta
yksittäisiin lapsiin kiinnitettäisiin tarpeeksi huomiota? Eikö
henkilökunta ole pätevää tunnistamaan poikkeamia lapsen
kehityksessä? Eivätkö vanhemmat usko ohjaajia, vai eivätkö
jostain muusta syystä hae apua?
Artikkelin ainoa tietolähde
on Turun Yliopiston julkaisema tutkimus, joka näyttää koostuvan
pitkälti luvuista. Toimittaja on sitten muotoillut jutusta
mahdollisimman vetävän. Lukijana minulle kuitenkin nousi tekstistä
useita kysymyksiä, jotka olisivat mielestäni olleet olennaisia
artikkelin käsittelemän aiheen kannalta. (SM)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti